perjantai 12. helmikuuta 2016

Löytöjä kirppikseltä eli kirppislöytöjä



Kun pieni materialisti olen, täytyy esitellä viimeisimmät kirpputorilöytöni heti Ameriikan tuliaisten perään. Tällä viikolla kävimme pojusen kanssa kirpputorilla ja nappasin yhdestä pöydästä mukaani kaksi kahvilautasta, jotka ovat Arabian valmistamia. Niissä molemmissa on Magnus von Wrightin maalaus Kaivopuistosta. Eihän tällaisilla yksittäisillä kahvilautasilla oikein mitään virkaa ole, mutta en malttanut niitä sinnekään jättää. 

Juuri lähdön hetkellä vilkaisin vielä vitriiniin ja näin siellä puoli tusinaa Suomi-sarjan kahvilusikoita. Hintaa koko setillä vähän päälle yhden uuden lusikan verran. Koska kaiverrus oli lusikoiden takapuolella, ostin ne pojuselle. Tänään vein ne kaiverrettavaksi, josko takapuolelle mahtuisivat vielä pojusen nimikirjaimet.

Seinävaatteen löysin jo viime vuoden puolella, mutta olen unohtanut siitä kirjoittaa. Itse asiassa olen unohtanut koko gobeliinin, koska en ole löytänyt sille vielä passelia paikkaa. En taida kyllä löytääkään. Se on jotenkin erikoinen makuuni.

Because I'm a materialist I have to show off my latest flea market finds. This week I found two coffee plates made but Arabia. The picture on them is painted by Magnus von Wright. There isn't much use for single plates like these but I just couldn't leave them behind.

Just when I was on my way out I took a peek into the showcase and noticed half a dozen of silver spoons. I got the hole set by the price of one new spoon. The engravings are on the back of the spoon and the goldsmith thinks that our son initials will fit also on the back.

The fabric wall piece I found already last year but I've forgotten to write about it. Also I've totally forgotten about the hole thing because I haven't found a perfect place for it yet. I'm wondering will I ever because the thing is a bit weird for my liking. 

6 kommenttia:

  1. Katohan tätä: http://puukenkajarasymatto.blogspot.fi/2012/09/tanssilavalla.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kappas! Mulla on teille sitte pari kahvilautasta särkymävaraa :)

      Poista
  2. Somia löytöjä. Noissa vanhoissa lusikoissa viehättää ajatus tarinasta niiden takana ja se, millaisissa tilaisuuksissa niitä on pöytään katettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Ja tuo kaiverruskin on jotenkin niin erikoinen, että mietityttää että kuka ne on saanut ja miksi.

      Poista
  3. Noi lusikat on kyllä upee löytö. Itekkin koluan kirpputoreja aina kun ehdin ja on rahaa. Olen sun blogissa eka kertaa ja liityin lukijaksikin. Ois niin kiva jos haluaisit tulla vasta vierailulle Aurinkokujallekkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä olen noita lusikoita itsekin tässä päivitellyt. Hain ne kultasepältä ja oli todella hienosti saanut tuohon takaosan yläosaan vielä pojusemme nimikirjaimet mahtumaan. Tottakai tulen vastavierailulle! Kiitos kutsusta!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...