sunnuntai 20. maaliskuuta 2016

Koppa piknikille!


Eräällä kaverillani oli käynyt suunnaton tuuri, kun hän oli löytänyt maailman kauneimman pikniksetin. Se on pakattu pieneen sievään matkalaukkuun ja siellä kaikki tarvittava sosimista termospulloihin.  Setti lienee kotoisin 60-luvulta.

Pikkuisen (tai aika paljonkin) laukusta kateellisena ryhdyin haaveilemaan omastani. Aika pian kävi kuitenkin ilmi, että tuollaiset pikniksetit ovat vaikeita löydettäviä ja myös aika hintavia. Olisi siis keksittävä jokin korvike.

Aluksi meinasin kasata oman settini vanhaan ompelukoneen laukkuun, mutta unohdin sen idean suhteellisen pian. Löysin sen sijaan Biltemasta modernin muovisen korin ja samaten melamiiniset astiat. Tupperwaren Majakka(ko?) kipot tulivat kirpputorilla vastaan ja myös sininen silkkitäkki. Se oli pakko ostaa, vaikka täkkejä meillä jo majailee useita. Ei toki yhtäkään sinistä, sanottakoon se puolustuksekseni. Sorsakosken sosimia olen kerännyt pitkän tovin ja ne passasivat tähän tarkoitukseen mainiosti. Keltainen pellavainen keittiöpyyhe on Lapuan Kankureiden käsialaa.

Jotain koristusta ehkä musta koppa vielä kylkeensä kaipaa, mutta muutoin saisivat piknikkelit jo alkaa!

A friend of mine had such luck finding a perfect picnic set. The set was probably from the sixties and in mint condition.  Everything was packed in a nice small suitcase including cups, plates, cutlery and thermos bottles.

Knowing that those kind of set are hard and expensive to come by I started to gather my own set. First I thought about using an old sewing machine suitcase but I gave that thought up quite quickly. From Biltema I found the black plastic basket and also plates and cups made out of melamine. The bowls with the yellow lid are made by Tupperware. Them and the blue silk duvet I found from the flea market. The yellow kitchen towel is made by Lapuan Kankurit. Cutlery I've collected during the years. 

I hope summer would come soon so we could go out and test our new picnic basket.


4 kommenttia:

  1. Nuo melamiimiastiat on kyllä hurjan hienot ja koko setti houkuttaa kesäretkille. Mä löysin jonkun 50-60-luvun pikniksetin, mutta se oli vain yhdelle henkilölle, ehkä enemmänkin joku evässetti. Kirjaillussa kangaspussukussa oli muovi muki, lautanen ja aterimet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti heti hamstrata melamiiniastioita, jotteivät vain lopu. En ole aikaisemmin Biltemassa tuon kuvaisiin törmännyt. Voisikohan löytämäsi "evässetti" olla joku partioilaisten tms. leiripussi?

      Poista
  2. Minulla oli pienenä sellainen oikein kunnon piknik-kori astioineen ja liinoineen, rottinkinen ja astiat punaisia ja valkoisia. Tuo sinun moderni versiosi miellyttää kyllä nyt silmää enemmän, aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mutta kuulostaa tuo rottinkinenkin setti kerrassaan viehättävältä!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...