maanantai 16. heinäkuuta 2012

Isot pyörät ja savolaista vintagea


Keväällä käväistessämme autonäyttelyssä Tampereella nappasin mukaani Savo Vintage -messujen julisteen. Guuglettelin tapahtumaa ja huomasin, että samaan aikaan Pieksämäellä on myös Big Wheels harrasteajoneuvojen kokoontumisajot. Tänä vuonna päätimme suunnata Amerikan auton nokkamme kohti Savoa. 

Ajelimme sinne sateisena perjantaina, mutta vietimme paikan päällä hyvin aurinkoisen lauantain. Tapahtuma oli oikein positiivinen yllätys ja suurena plussana oli myös sijainti Pieksämäen keskustassa järven rannalla. Päivän päätteeksi olisi ollut vielä luvassa cruising, mutta jouduimme poistumaan paikalta jo ennen sitä. Ehkäpä menemme cruisailemaan ensi vuonna!

Vintagemessuilta löysin alla olevassa kuvassa näkyvän rintakorun ja mustat helmet kaulaani. Ihanan värikkäät villasukat ostin Pieksämäen torilta samaan aikaan järjestetyltä jättikirppikseltä. En vain voinut niitä vastustaa.


At a car show in Tampere in the spring I took a poster of Savo Vintage -fair. I googled the fair and noticed that the same time in Pieksämäki there was a picnic for hobby cars. So we decided to head out there with our american muscle. We drove there on a rainy Friday and spent a sunny Saturday there. 

The event was a positive surprise and also a great plus was the location in the middle of the city by the lake. At the end of the day there was also a cruising but unfortunately we had to leave before that. Maybe we'll go cruising next year.

From the vintage fair I found a brooch and lovely black pearls. The colorful socks I bought from the market place where there was a huge second-handmarket at the same time. I just could not resist them!


4 kommenttia:

  1. Hei! Olet saanut haasteen bloggisani. Kyseinen galluppostaus löytyy osoitteesta: http://kristallistaa.blogspot.fi/2012/07/vahasen-galluppia.html

    VastaaPoista
  2. Kiitos kiitos huomionosoituksesta! Täytyy tutustua kysymyksiin :)

    VastaaPoista
  3. Tuo rintakoru on ihana! Noita tekevällä tyypillä on facessa oma "kauppa", josta mäkin oon parit korut hankkinut. Taas tekis mieli tilata jotain. Kirjoitin siitä joskus blogissanikin http://allthenicethingsmadefor.blogspot.fi/2012/03/korurasian-aarteet-facebookista.html

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, jotta ihana on! Olin kans aikaisemmin jo katsellut niitä koruja tuolta "face kaupasta" ja siksi ne varmaan näyttivät heti niin tutuilta. Ei kauaa tarvinnut kyllä ostopäätöstä miettiä. Olen varmaankin eksynyt sinne juuri tuon sun blogisi kautta.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...