maanantai 27. heinäkuuta 2015

70 senttiä sienikuminauhaa


Opiskeluaikonani, siis kauan sitten, silmäni pysähtyivät kauniin muotoiseen peltiseen roskikseen anopin varastossa. Ihailin sitä ääneen ja sain sen omakseni. Se muutti opiskelijayksiööni ja olin siitä innoissani. Pari vuotta myöhemmin bongasin sen sisustuslehdestä ja tajusin sen olevan haluttu Vipp-roskis.

Anoppi oli irrottanu siitä jo aikoinaan mustat muovitapit, joiden tarkoitusta en minäkään oikein ole hoksannut. Spraymaalasin Ikean halvimmat muoviset kaapinovien nupit mustiksi ja ruuvasin valmiina oleviin reikiin. Useamman vuoden ajan on ostoslistallani ollut pehmyt kuminen nauha, joka tulee kannen alle, mutta en vain ole aikaiseksi saanut käydä sitä tilaamassa.

Vihdoin ja viimein sain myös sienikuminauhan (siksi sitä kuulemma kutsutaan) uusittua. Ensimmäisellä kerralla yritys meni hiukan pieleen, kun tilaamani nauha olikin harmaata. Myyjä ei huomannut kysyä onko värillä väliä enkä minäkään hoksannut sitä hänelle kertoa. Toisella kertaa nauha oli juuri oikean sorttista. Hintaa sille tuli kauhistuttavat 1,50 euroa. Roskis on palvelut meillä myös vaipparoskiksena ja nyt sen sisuksiin päätyvät pahvit.

Many years ago I spotted a nicely shaped bin in my mother-in-laws storage. I admired it out loud and got to take it home. First it moved into my student flat where I and others adored it (not through day and night though). A few years later I spotted it from an interior design magazine and suddenly I realised that it was everyone wanted; the Vipp trash can!

My mother-in-law had taken out the black plastic handles which I haven't either figured out what they are for. I bought the cheapest white cabin door knobs for Ikea and spray painted them black and screwed the on to the bin. For many years I've also meant to by the foamy round band that goes under the lid but just haven't gotten around to it.

Finally I ordered the band for the bin. The first time didn't go as planned because it turned out to be gray. The seller didn't ask about the colour and I didn't even think about telling him. I thought they're all black for sure. For the second time around the band was just as I ordered. It ended up costing terrifying 1,50 euros. In our house the bin has served also as a diaper bin but now it's in the kitchen for the cardboard. 


4 kommenttia:

  1. olipas hieno löytö sulla aikoinaan! tälläset on just niitä parhaimpia; toisen romu on toisen aarre ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikös vaan? Tällaiset on kyllä parhaimpia, joiden arvonkin ymmärtää vasta myöhemmin. :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...