sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Tilanjakaja pesuhuoneeseen

Vasemmalla ylhäällä nyt ja oikealla alhaalla ennen. On the upper left after and on the down right before.

Yli kymmenen vuotta sitten remontin yhteydessä piti pesuhuoneen vessanpytyn näkösuojaksi rakentaa jotain. Se mitä, jäi mietintäastelle. Aikansa virkaa hoiti Ikean omituinen pystynaulakko, joka kosteuden myötä antoi periksi. Lopulta kasasimme saunatakkeja pienen jakkaran päälle. Vessapaperirulla yritti pysytellä ikkunalaudalla huonolla menestyksellä. Jotakin oli siis tehtävä. 

Kätevä appiukkoni kasasi tilaan pikapikaa tuollaisen tikapuusäleikön. Aluksi ajattelin, että rimat voisivat olla lähempänä toisiaan, mutta sitten hoksasin, että väleihin saa kätsysti pyyhkeitä. Biltemasta ostamani ovenpäälliskoukut passasivat juuri sopivasti rimojen paksuuteen ja koukkuja pystyy siirtelemään tarpeen mukaan. Vessapaperiteline on seinämän toisella puolella. Sekin on tietysti Biltemasta.

Over ten years ago when we renovated the house we wanted to put something to block the view to the toilet seat in the shower room. What would it be we could not figure out. First the job was given to a standing coat rack from Ikea. It lasted as long at it lasted but the moisture finally got to it and it broke. After that we ended up putting our towels and shower jackets to the little seat. Also the toilet paper roll tried to stay on the window ledge without success. Something obviously had to be done. 

My father-in-law is very talented carpenter. In no time at all he build us this thing that looks a bit like a ladder. First I thought that the bars could be closer together but then I noticed that you can put towels to dry in between them. The hooks are meant to be put above your door but the width is just right for this as well. They're quite handy and can be moved around. The toilet paper finally got a proper place where it doesn't fall to the floor. Both the hooks and the toilet paper holder are from Biltema.

perjantai 2. tammikuuta 2015

Hyvää uutta vuotta!


Pääsin vihdoin toivottamaan myös tänne hyvää uutta vuotta! Aattona kävimme katselemassa naapurikaupungissa ilotulituksen, valoimme tinat, ammuimme pari omaa rakettia ja heittelimme sädetikkuja puihin. Nyt pojunen uskalsi jo tikun käteensäkin ottaa. Niin se rohkeus vain kasvaa.

Finally I have the time and a working computer to come and wish you Happy New Year! At New Year's eve we went to watch fireworks, melted some tin, shoot some of our own fireworks and threw sparklers in trees. Now the little boy had the courage to take one in his hand. 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...