sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Kaksion keittiössä







Kierros kaksiossa jatkuu. Nyt vuorossa on keittiö, joka on samaa tilaa viimeksi esitellyn olohuoneen kanssa. Oli omituista huomata, että vaikka tavaraa tuotiin hissilasteittain ne kummasti vain upposivat tilaan eikä asunnosta tullut ollenkaan tukkoisen näköinen. 

Keittiöön löysin mielestäni mainion mustan pöydän pehmustettuine tuoleineen Pohjanmaan Kalusteelta. Pöydästä ehkä myös lähti osittain mustan salakavala hiipiminen asuntoon. Katossa roikkuva oranssi peltinen kattovalaisin Kurikan Sähkötarvikkeelta. Siinä on ihana kangaspäällysteinen musta johto. Lampun oranssi väri oli yksi kimmoke väripalettiin kuten oli myös viime kerralla esitelty vaaleansininen nahkarahi.

Tiskipöydän vasemmassa laidassa oleva korkea kannellinen peltilaatikko on Sisustus Ruufuksesta ja sen edessä Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kurika Kukkakontista Musta 5101 -sarjaan kuuluvia astiapyyhkeitä. Samaa sarjaa ovat myös musta tiskiharja, tirskirätti ja pumppupullossa oleva tiskiaine. Peltinen leipärasia puisella kannella on Halpa-Hallista kuten on myös lamppuun sopiva oranssinen keraaminen uunivuoka. Kapustat ovat omia tuunauksiani, mutta niiden tölkki on Halpa-Hallista. Samaten pieni mutteripannu ja sen alla oleva kalakuvioinen astiapyyhe. Kukkaistutus mikrosyvennyksessä ja ruokapöydän kaunis leikkokukkakimppu ovat molemmat Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kurikan Kukkakontista. 

Kattauksen kanssa kävin pientä kamppailua. Kävin Halpa-Hallin astiahyllyllä pariin otteeseen ennen kuin uskalsin kyseiset astiat mukaani ottaa. Aamupalakattauksessa on Piilopaikka-sarjaan kuuluvat aluslautaset ja niiden päälle turkoosit Teema-sarjan syvät lautaset. Piilopaikka kannun alla on myös turkoosi Teema-lautanen. Koko-mukeja on myös kattauksessa ja juomalaseina aina niin ihanat Sarjaton-lasit. Keksien alla on perusvalkoinen soikea tarjouiluastia. Aterimet ovat Fiskarsin. Olin hankkinut palluraiset servetit jo ennen kuin kattauksesta oli varmuutta. Meinasin vaihtaa ne johonkin yksivärisiin, mutta kuitenkin niitä testattuani huomasin niiden sopivan varsin oivallisesti kokonaiskuvaan. Kattauksen pyöreitä muotoja jatkavat myös sokeri yms. kippoina toimivat Kastehelmi kynttilälyhdyt.

Ai juu, jääkaapin ovessa on tuunaamiani magneetteeja.

The tour continues to the kitchen. Sorry in Finnish only but enjoy the pictures.


sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Kaksiossa osa kaksi









Kuten vähän lupailin käyn sisustamaani kaksiota läpi pala kerrallaan. Nyt on luvassa yhdistetyn olohuoneen ja keittiön oleskeluosio. 

Pohjanmaan Kalusteella kierrellessäni silmäni osuivat ruskeisiin naharaheihin. Juuri sellaisiin kuin teilläkin varmaan kotona oli/on edelleen takkahuonessa. Kun kuulin, että raheja saa miltei minkä värisenä tahtoo, innostuin. Asuntoon päätin tilata vaaleansinisen nahkarahin. Sen pariksi löytyi vielä pyöreä valkoinen kahden pöydän sarja. Täydellistä. Ainakin omasta mielestäni.

Pohjanmaan kalusteelta olotilaan tuli myös valkoinen Teema-sohva ja kaksi vintagenahalla verhoiltua nojatuolia, joissa mielessäni on vahva 50-luvun henki. Mainiot nekin. Sohvalla ja nojatuoleissa lokoilevat ihanat oravatyynyt ovat KangasSalongista ja mustat nahasta kuodotut tyynyt ovat Sisustus Ruufuksesta. Nahasta kudottuja mattojakin oli muuten tarjolla, jos kiinnostuit. Sohvalla oleva kirkkaan keltainen tyyny on Finlaysonin tyynynliina Halpa-Hallista. Sen kaverina on pojun oma pikku valaskala.

Väripalettia asuntoon ryhdyin kasaamaan vaaleansinisen rahin ja oranssi lampun (esittely tulee myöhemmin) ympärille. Matto- ja kudemyymälä Pukkilasta mukaani tarttuivat värikkäät matonkuteet. Ne lokoilevat Halpa-Hallista löytämästäni huopakassissa.  Kuteista syntyi lopullinen väripaletti.

Myös mustaa väriä alkoi hiipiä sisutukseen ihan vahingossa. Lopuksi kyllä ryhdyin hakemaan sitä myös tarkoituksella.  Sohvassa on mustat jalat, tyynyt ja kehykset ovat mustia ja tarjoiluvaunussa on musta kansi. En tiedä ovatko tarjoiluvaunut tekemässä toista tulemistaan, mutta minä olen ainakin niihin tykästynyt. Peltolan kaunis vaunu oli vain pakko saada asuntoon. Sen välitasolla olevat valkoiset tarjottimet ovat irrotettavissa.

Vaunun päällä lokoilee muutama löytämistä vailla oleva puutarhatonttu. Kaverina niillä on Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kukkakontista oleva Musta 5101-sarjan tarjotin, jonka päällä on Halpa-Hallista hankittuja KoKo-mukeja. Mukeja oli muuten tarjolla juuri matonkuteista syntyneen väripalettini väreissä. Oj!

Olohuoneen kaikki lamput on hankittu Kurikan sähkötarvikkeesta. Kiehtovaan jalkalamppuun iski moni vierailija silmänsä. Siinä on himmennin ja sen kuvun kulmaa pystyy säätämään. Valkoisissa pöytälampuissa on mukava tasainen valo ja ne ovat sen verran tykkyjä, jottei niiden kaatumista tarvitse pelätä.

Olotilan ja ruokatilan väliselle seinälle sijoitin Hiipakan kauniin Vuono-lipaston. Lipastoja on saatavilla kaiken kokoisia ja värisiä. Juuri tässä yksilössä minua kiehtoi puujäljitelmä etuosa. Lipaston kansi on lasia. Sen päällä oleva orkidea ruukkuineen ja Aarikan lyhty kynttilöineen ovat Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kukkakontista.  Kynttilälyhdyn vieressä oleva tikkuaski tarttui mukaani Sisutus Ruufuksesta. Taulut ovat omia helppoja tuunauksiani.

Ensimmäisenä tilaan astuttaessa silmiin osuvat kauniit Vallilan Lempi-kuosia olevat verhot, jotka KangasSalongista ommeltiin ikkunoille mittatilaustyönä. Verhojen väreistä löytyivät myös värit kontaktimuoveista tehtyihin "palluroihin", jotka nousevat nauhana seinälle. Pallurakonstiin päädyin, kun seiniin ei ymmärrettävästä syystä saanut tehdä naulanreikiä, koska asunto on myytävänä Kurikan POP-pankilla.

Huh, tulipa paljon tekstiä! Ensi kerralla on sitten luvassa keittiö.

In this post I'm telling in details about the living area in the apartment I decorated. Only in Finnish, sorry. Enjoy the pictures though.

maanantai 15. syyskuuta 2014

Kaksiossa osa yksi





Sisustamassani kaksiossa vieraili lauantaina Asu ja Elä -messujen aikaan yli 420 ihmistä ainakin vieraskirjan mukaan. Moni varmasti ohitti kirjan nimeään kirjoittamatta, joten päädyimme arvioissamme mukavaan tasalukuun 500 ihmistä. Aikamoinen määrä 46 neliölle. Kiitos kaikille vierailijoille! Minulla oli oikein mukavaa, toivottavasti teilläkin. Lupasin laittaa kuvia asunnosta niille, jotka eivät paikan päälle päässeet. Ja mikä nottei niillekin, jotka pääsivät.

Aloitan tämän usemman postauksen sarjan parvekkeesta, jossa oli valmiina harmaa terassimatto, jonka päälle tahdoin jotain värikästä. Sitä löytyikin ihanan raitaisen räsymaton muodossa Matto- ja Kudemyymälä Pukkilasta Jurvan Tainuskylästä. Matosta löytyi parvekkeen punainen lanka eli punaiset yksityiskohdat. Viime hetkillä parvekkeelle tuli vielä vilahdus keltaista, kun vaihdoin sinisen fleecepeiton keltaiseen ja sen pariksi toin suuren keltaisen lyhdyn. Molemmat löysin Halpa-Hallista.

Puutarhatuolit ovat osa suurempaan kokonaisuutta, joka ei harmikseni sellaisenaan mahtunut parvekkeelle, mutta tuolitkin yksistään ovat mielestäni varsin viehättävät. Ne löytyivät Rauta Kurikasta. Sieltä toin parvekkeelle myös valkoiset myrskylyhdyt, peltisen kastelukannun, valkoiset korit ja puisen saunajakkaran. (Kyllä, rehasin saunajakkaran parvekkeelle.)

Takaseinä loisti tyhjyyttään, mutta onneksi löysin heinäseipäistä tehdyt sisustustikkaat nojamaan sitä vasten. Ne ja värikäs CocaColan peltinen kylmälaukku ovat Sisustus Ruufuksesta. Nojatuoleilla lokoilevat muhkeat tyynyt ovat Kangas Salongista. Niissä on hauska napitus. Nahkakripaiseen sinkkivatiin tehty syksyinen astetelma ja hernevillakko amppelissa ovat molemmat Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Kukkakontista.  Tarkemmat hintatiedot kunkin huoneen sisustuksesta löydät täältä.

Parvekkeella omia tuunauksiani ovat tutut aurinkokennolamput ja spraymaalatut tontut. Tikkailla kiemurteleva valonauha on myös oma tekeleeni. Siihen laitan ohjeen myöhemmin. Valkoisiin koreihin täytyi vain saada jotain täytettä. Päädyin kaalinpäihin ja porukoitteni omenoihin.

Just telling in details about the apartment I decorated for the fair in our city. In this post I'm telling about the balcony. Enjoy the pictures.

keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Esimakua tulevasta







Vinkkasin aikaisemmin, että jotain on täällä Osuuskaupalla tekeillä. Nyt se on virallista ja nyt siitä saa puhua. Jo keväällä minua lähestyttiin ja kysyttiin olisinko innokas tekemään jotain Kurikan Asu ja Elä -messujen yhteyteen. Tottakai olin. Kesällä ajatus eteni idean tasolta suunnitelmaksi sisustaa upouusi kaksio Kurikasta saatavilla tuotteilla.

Nyt kaksio on melkein valmis ja lauantaina koittaa h-hetki, kun ovet aukeavat yleisölle. Pikkuisen jännittää, kun en ole mitään koskaan tällä tavoin sisustanut. Kotona kun sisustus syntyy pitkällisten pohdintojen ja vuosien elämän kylkiäisenä. Tule sinäkin tulevana lauantaina 13.9. katsomaan, miten onnistuin. Itse olen paikalla aamukymmenestä yhteen. Täältä löydät kaikki kohteet ja täältä lisätiedot kaksiosta(ni).

Kuvissa pientä esimakua, koska kaikkeahan ei sovi vielä paljastaa.

As I hinted earlier something is going on but I could tell what. Well it's official now. Already in the spring I was asked if I wanted to do something for our fair here in Kurikka. Of course I said yes and during the summer the plans became clearer: I was going to decorate a two room apartment in our city center with products available from our city. 

Now the flat is almost ready and on Saturday is the big day when the doors will open for the public. I'm a bit nervous because decorating your own house is a bit different. You can do it in the long run but this was put together in a much shorter time. If you happen to be in Kurikka Finland next Saturday 13.9.,  I'll be showing the apartment from morning at ten to one o'clock. The house is open until four. Here you can find all the places to visit during the fair and here a bit more about "my" apartment.

From the photos you'll get a sneak preview because all cannot be revealed at once.


torstai 4. syyskuuta 2014

Karhuja ja Vesaa katsomassa




Toissa viikonloppuna käväisimme Ähtärin eläintarhassa. En ollutkaan siellä työtehtäviä lukuunottamatta käynyt viimeksi kuin 3-luokkalaisena. Se oli siis silloin, kun Mini-Suomi oli vielä voimissaan. Näköjään syksy on hyvää aikaa käydä eläinpuistossa. Eläimet olivat virkeitä ja liikkuivat paljon. Liput olivat myös halvemmat kuin turistikaudella. Paluumatkalla pysähdyimme vielä Vesan kyläkaupassa eli hevosenkenkäkaupassa kuten pojusemme sitä nimittää.

Almost two weeks ago we visited a close by Ähtäri Zoo. Autumn seems to be a perfect time to visit zoos. The animals were active and also the tickets were far cheaper than during the high season. On the way back we visited Finland's largest village store or the horseshoe store as our boy calls it.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...