perjantai 19. lokakuuta 2018

Etikkaa pyykkeihin













Sain pari kuukautta sitten testaukseen Adeliinan pyykkietikkaa ja astianpesuainetta. Voi pojat, kun ovatkin kivoja tuotteita! Pyykin joukkoon olen huuhteluaineen sijasta käyttänyt pelkkää etikkaa, mutta onhan tämä pyykkietikka vallan eri juttu. Se on miedosti hajustettu. Juuri sen verran, että pyykit koneesta otettaessa tuoksuvat juuri sopivasti, mutta kuivissa vaatteissa ei tuoksua enää erota. Vaatteet, lakanat ja pyyhkeet ovat käsiin tuntuvasti pehmoisempia ja mukavampia iholla. Rohkeasti olen lorauttanut sitä myös sellaisten pyykkien joukkoon, joihin ei huuhteluainetta tohdi laittaa, kuten uimapuvut ja elastiset alusvaatteet.

Astianpesuaine tulee kätevässä pumppupullossa. Koska meillä on tuo pieni vauvanen, on pientä käsitiskiä aika paljon. Tiskiaine on myös miedosti hajustettu, mutta eipä tarkkaa nenääni se ole laisinkaan vaivannut. Myös rasva irtoaa tällä ja vieläpä suhteellisen viileässä vedessä.

Adeliinan tuoteperheeseen kuuluu paljon muitakin kodinpuhdistustuotteita. Ja kaikista parastahan näissä on se, että ne ovat luontoystävällisiä ja kotimaisia. Luonto ja minä kiitämme! 

I tested some biodegradable cleaning products by a Finnish company called Adeliina.

Postaus tehty yhteistyössä Adeliinan kanssa. 

tiistai 9. lokakuuta 2018

Täällä asuu vauva




Meillä on yksi "ylimääräinen" huone. Virallisesti se on kissin kämppä, vaikka on ajoittain toimittanut myös vierashuoneen virkaa. Nyt olemme tulleet kissan kanssa yhteisymmärrykseen, että hän voi huoneestaan luopua. Oikeastaan hän ei siellä ole paljon majaillutkaan.

Vauvanen sai siis vihdoin oman huoneensa, vaikkakin on sinne jo aikaisemmin tavaroitaan levitellyt. Pinnasänkyyn tein palmikkopötkylän netistä kaivamillani ohjeilla. Se jäi piirun verran liian lyhyeksi, mutta näppäränä peitin aukon pehmolelulla.
 
Olen vähän karasastanut pinkkiä, mutta nyt sitä on yhtäkkiä meillä suhteellsen paljon. Kuten VM Carpetin ihana vaaleanpunainen Hattara-matto, jonka sain palkkioksi yhteistyöstä. Kävivät nimittäin meillä kuvaamassa mainosmateriaalia. Siitä kertonen myöhemmin vielä lisää kuvien kera.

We have an extra room. Officially it belongs to the cat but after some serious discussions he agreed to give it for the baby. He never used it anyway.

So the little baby got finally her own room. Though she has been putting her stuff there already for months but now it's official. For the crib I made a pillow with the instructions I found from the web. It turned a few inches too short but to fill the gap I put a soft toy on the edge.

The carpet is Hattara from a company called VM Carpet. Because they took some pictures for their use in our house I got it as a thanks for the collaboration. It feels really nice under my feet. I'll tell you more about the collaboration later.
 
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...