torstai 28. kesäkuuta 2018

Vähän jotakin parvekkeelle


Nyt kun parvekkeella on kohta vuoden päivät ollut kaide, olisi sääli jättää se tyhjilleen. Vaikka siellä ei toki tule aikaa pahemmin vietettyä paitsi petivaatteita tuuletettaessa. Varastosta löysin pari Ikean “klinkkulavittaa”, jotka mahtuvat sinne juuri sopivasti. Kukkalaatikon ostin pienen version, koska onhan parvekekin pieni. Olisi saanut vähän suurempi kuitenkin olla. Aika nöpöltä näyttää. Häälahjaksi saamamme sinkkinen kastelukannu sai ylennyksen maantasalta hieman korkeammalle.

Now that our balcony has had a railing for almost a year I thought it would have been a shame to leave it empty. From the storage I found to foldable Ikea chairs that fit just perfectly. I bought a small flower pot for the small balcony but it ended up looking quite funny. As a wedding present we got a metallic watering pot which is now promoted from the ground level to the balcony. 

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Kylässä Kauhavalla





Kävinpä tänään kivassa paikassa nimeltään Kauhava. Puukoistaan tunnettu pitäjä osoittautui myös aikamoiseksi käsityöihmisen aarreaitaksi. Vierailimme SObloggaajien kanssa Puukko- ja käsityöfestivaaleilla

Uusi kauhavalainen tuttavuus oli myös Lankava, jossa en ole koskaan käynyt, vaikka liike on ollut olemassa jo 1920-luvulta saakka.  Suosittelen poikkeamaan, vaikka et olisikaan kova kutomaan tai virkkaamaan, koska liikkeestä löytyy ideoita ja tarvikkeita myös muunlaisiin lankatöihin.  



Ja kun pääset käsillä tekemisen makuun, tien toisella puolella on Tuulia design, jossa on myynnissä mm. omistajan itsensä suunnittelemia kekseliäitä askartelu- ja käsityötarvikepakkauksia. Liike on ehdottomasti käymisen arvoinen. Kivijalkaliikkeestä saa aina kuitenkin paljon enemmän kuin pelkkiä verkkokaupan sivuja selailemalla. 

Sain myös kiehtovia maistiaisia molemmista liikkeistä. Kunhan pääsen vauhtiin niiden kanssa, esittelen sitten tuotoksia myös täällä. Värejä on ainakin luvassa! 

Visited the city of Kauhava which is known for its' handmade knives. Nowadays the city is also known for its lovely arts and craft shops that are worth the visit even from a longer distance. I got a few goody bags filled with wonderful supplies. Let's see what I'll make out of them.

Postaus on tehty yhteistyössä Lankavan ja Tuulia designin kanssa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

Lähikukkia


Lämmin ja varhainen kesä on houkutellut kaikki kukkaset kukkimaan jo hieman ennen aikojaankin. Tien varret ja pihat ovat täynnä toinen kauniimpia yksilöitä. Luonnon asettelemina ne toki ovat kauneimmillaan, mutta mukava niitä on kerätä sisällekin.

Siksi olenkin lanseerannut täksi kesäksi lähikukkahaasteen. Sen tavoitteena on, että poimit joka viikko tuoreen kimpun vaikka tien varresta tai omasta puutarhasta. Koolla eikä näöllä ole väliä. Eikä haittaa, vaikket joka viikko kimppua poimisikaan. Ajatushan se on tässäkin tärkein. Kimppusi voit jakaa sosiaalisessa mediassa #lähikukkahaaste, jos tahdot. Omiani löytyy Instagramista.

Warm and early spring has encouraged flowers to bloom quite early. Sides of the roads and yards are filled with colourful spots. Layout by nature is the best of course but it's nice to have some in the house also.

That's why I have launched a flower challenge. Its' aim is to pick a fresh bouquet every week from your yard or beside the road. The main thing is that the flowers are self picked. It doesn't matter how your bouquet looks or how big it is. Yet again it's the thought that counts. If you like you can share your flower bouquet in social media with the Finnish hashtag #lähikukkahaaste. Mine you can find on Instagram.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...