sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kansakoulun keikautettava kaappi



Kirppiksellä tuli vastaani tämä puinen kaappi. Siinä on keikautettava ovi, jonka takaa paljastuu luultavimmin kansakoulun opettajan kauniilla käsialalla ruutupaperille kirjoittama lista kaapin sisällöstä; rautainen ja puinen parsineula, kalkkeripaperi, kirjontamalleja ynnä muuta. Oli sisään jäänyt kolme vanhaa kehystä, jolla luulen, että on opeteltu parsinta- ja tai kirjontataitoja. Kaappi lienee ollut osa isompaa kokonaisuutta, koska sen yläosassa on pienet lovet. Koska kaappi ei ole kovin syvä, passaa se uudelle käytävällemme oivallisesti. 

Kaapin päällä olevan punaisen Brion kissan ostin pojuselle samalla kirppisreissulla kahdella eurolla. Sama summa upposi myös pieneen keraamisen nalleen, joka on päätynyt asustamaan uuden kaappini päällä. Mitä kaapissa rupean säilyttämään, sitä en vielä tiedä. Voisikohan sinne tuunata hyllyjä, että siitä tulisi hieman käytännöllisempi?

From the flea market I bought this old storage unit which I think has been in an old school. Inside it there's a list probably written by an older teacher with perfect handwriting. There should be needles made from wood and iron, copy paper, cross-stitch models and much more. Inside there was three frames which I think were used to practice darning and cross-stiching. Because the cabinet is not too deep it fits in our new corridor perfectly.

The red cat on top of the cabinet I picked up for two euros for our little son. The little ceramic blue bear also followed me home. I haven't decided what I will keep in the cabinet. Maybe I could add some shelfs to make it more practical?

2 kommenttia:

  1. Kiva blogi sinulla! Ihana tuo kaappi ja tuollaiset esineen entisestä elämästä kertovat jutut, kuten lappunen ovessa, tekee niistä entistä kiinnostavampia. Meillä on olohuoneen senkin oven sisäpuolella edellisen omistajan jäljiltä lasten nimiä ja ikiä kirjoitettuna. Mietin onko senkki ollut mummolassa ja lastenlapset saaneet kirjoittaa siihen nimensä ja kaapista ehkä löytynyt mummon varaamia herkkuja lapsille tai sieltä on kaivettu esiin kauniita astioita vierailuiden kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun tulit :) Vanhat esineet ja huonekalut on kyllä kiehtovia. Suurin osa meillä on perittyä kalustoa ja esineen taustat tietää suurin piirtein ainakin. Pojunen nukkuu isoisoisoisänsä tekemässä penkkisängyssä ja vaatekaappinsa on isoisoäitinsä perintöä. Sen takana muuten on vielä lappunen, jolla mummini oli sen tyttönimellään aikoinaan puusepältä tilannut.

      Uudella puolellamme, joka tehtiin varastotiloista, on pari paalua, jossa on isoisäni lyijykynällä tekemiä laskelmia. Paalut ovat rumat, mutta en niitä ole raaskinut tunnesyistä maalatakkaan.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...