perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kodinhoitohuoneessa vailla kripoja

Keikautuslaatikoihin saa paljon pyykkiä. The "tiltable"drawers conseal lots of dirty laundry.

Jälkeen. Pitää vissiin maalata laatikon etumukset valkoisiksi. After. I think I have to paint the drawers also white.

Radio vasemmalla ja ennen oikella. Radio on the left and before on the right

Kodinhoitohuoneemme jäi remontin jälkeen pieneen vaiheeseen. Siellä oli kaupan vanha laatikosto ja sen päällä mankeli. Muuta laskutasoa ei oikeastaan ollut. Keittiöstä tuleva viemärin putki kökötti nurkassa ja sitä naaamioidakseni olin maalannut sen seinän väriseksi.

Kauan haaveissa ollut pidempi taso valmistui kätevän appiukkoni käsissä. Runkona käytimme vanhaa kaupan myyntitiskiä. Siinä toki ei ollut kantta eikä laisinkaan ovia. Aikoinaan rungossa oli ollut neljä keikautettavaa laatikkoa. Kaupan lopetettua toimintansa oli ilmeisesti osuuskauppa vienyt laatikot mukanaan. Liekö niissä ollut myyntikelpoista tavaraa. 

Appiukkoni teki toiveeni mukaisesti runkoon kaksi keikautettavaa likapyykkilaatikkoa keskelle ja päihin tavalliset kaapit. Vanha laatikosto laitettiin uuden rungon toiseen päähän ja näille tehtiin yhteinen kansi, joka päällystettiin vanhan ajan linoleumilla. Viemäriputki koteloitiin ja se odottaa vain jotain kaunista ripustettavaksi kylkeensä.

Uusi kaappirivistö valmistui jo jouluksi ja olen pantannut tätä postausta, koska halusin löytää vetimet ensin uusille keikautuslaatikoille ja kaapeille. Ensin metsästin saman henkisiä vetimiä kuin on laatikostossa, mutta huonolla menestyksellä. Sitten äitini kertoi, että vetolaatikoissa olisi ollutkin pitkät puiset vetimet. Ryhdyin etsimään keinoja laittaa puiset rimat vetimiksi. Löysinkin venekaupoista köysiheloja, mutta kohtuuhinnalla niitä oli tarjolla vain messinkisinä. Meinasin jo sortua ja ostaa perusbiltema-vetimet, mutta jotenkin kaipaisin kuitenkin sitä vanhaa henkeä. Ehkä tuunaamme siihen pitkät puiset "krivat" ja keksimme fiksun konstin niiden kiinnittämiseen. Kerron toki heti teille, kun näin tapahtuu. 

Vanhan Siemensin radion olen saanut isotädiltäni jo lapsena. Se toimii vielä ja on varsin viehättävän näköinen.

My father-in-law made us new cupboards for the laundry room. They're still missing the handles which are really hard to find to my liking. The old Siemens radio I've gotten from my great aunt as a child. It still works and it looks just perfect.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

"Vahoo!" huusi Kettu Repolainen


Lapsena mummuni ja paappani lukivat minulle ja muille lapsenlapsilleen Jänis Vemmelsäären seikkailuja. En toki silloin tiennyt, että tarinat ovat syntyneet Etelävaltioiden orjien keskuudessa, jotka amerikkalainen J.C Harris sittemmin kirjoitti muistiin. Anni Swan on ne suomalaisille lapsille kirjaksi kääntänyt jo vuonna 1911. 

Kirjasta on jälleen otettu uusi painos ja täytyi se pojuselle hankkia. Välillä tuntuu, että sadut ovat ehkä hieman raakoja, mutta enpä niitä pahalla omasta lapsuudestani muista, joten olemme jatkaneet lukemista. Oma peritty kirjani on vuodelta 1969.

As a child my grandparents read me stories about Uncle Remus which Anni Swan translated in Finnish already in 1911. These stories that J.C Harris  has written down are originally from the slaves from the southern states of America. A new edition of the book was put out this year so I just had to buy it for our boy. The stories seem a bit harsh for an adult but I don't remember them badly from my childhood so we've kept on reading. My book is from the year 1969.

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Kaikki munat yhdessä korissa






Pääsiäinen pääsi jotenkin yllättämään, vaikka sen ajankohta on ollut tiedossa aina. Kiireellä ehdin torstaina tekemään pikasiivot ja koristelut laitoimme paikoilleen vasta eilen. Onneksi olin kuitenkin muistanut laittaa ohranjyvät itämään ja ruohot ovat sentään edustuskunnosssa. 

Keltaisen korin ostin Tigeristä Helsingin pikavisiitilläni, ja kuvaa varten kippasin siihen eilen koko huushollin kaikki munat. Kuvausten jälkeen keitin puolet ja toinen puolisko palasi pahviseen koteloonsa jääkaappiin. Maalaushommiin pitäisi vielä ehtiä.

Ruohoja laitoin itämään muun muassa vanhaan uunipataan ja kissanruokapurkkeihin. Pojunen koristeli peltipurkkien ruohot ja toi niiden viereen hoidossa tekemänsä tiput. Uunipadan kylkeen laitoin aikoja sitten Portugalista tuomani jääkaappimagneetin. 

Perinteinen munanmetsästys oli eilen. Piilotin 31 muovista munaa pirin pärin pihaamme ja pojunen etsi ne kaikki hyvällä menestyksellä. Palkinnoksi sai pienen yllätyksen. Illalla koristelimme täksi päiväksi vielä muutaman pajunoksan, vaikka kuulemma trullittaminen on tylsää eikä mitään essua laiteta päälle eikä pisamia naamaan. Katsotaan minkälaiseen kompromissiin päädymme.

Oikein ihanaa pääsiäisen aikaa!

Easter came and surprised me yet again. In a hurry I made a quick clean up on Thursday and decorations we put up yesterday. Luckily I had remembered to put the grass seeds in to soil and the easter grasses are in very good shape.

The yellow basket I bought from Tiger. I put all the eggs in the house in to it. After the photo shoot I boiled half and the second half went back in the fridge. Now they are still waiting for some paint and decorations.

The traditional egghunt was yesterday. I hid 31 plastic eggs all around our yard and the little boy had to find them. As a reward he got a little surprise. In the evening we made some branches for todays door-to-door candy tour. 

Have a lovely Easter everyone!


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...