tiistai 28. helmikuuta 2012

Tauluja tauluja






Jo reipas vuosi sitten järjestelimme olohuoneemme kalusteet uuteen järjestykseen. Taulut jäivät kuitenkin roikkumaan vanhoille paikoilleen. Nyt sain yhtäkkiä inspiraation ja järjestelin taulut uudelleen. Siinä olikin fundeeraamista, kun en mieluusti kovin monta uutta naulaa seiniimme iskisi. Kaivoin myös tauluja, joita olen säilytellyt varastossa. 

Useita vuosia sitten ostin kolme opetustaulua hintaa 5 euroa kappale. Joukossa kaksi mustapohjaista kasvitaulua, jotka Ebba Masalin on maalannut. Ne kun kuulemma ovat nykyään nousseet arvoon arvaamattomaan, niin napautin yhdelle naulan olohuoneen seinään. 

Lapsen leluhyllyn päälle laitoin vierekkäin kaksi opiskelukavereideni tekemää taulua. Opettajani tuolloin sanoi, että ostakaa toisiltanne tauluja ja tehkää vaihtokauppoja. Sain peräti ostettua nämä kaksi. Vaikka tekijät ja tyylit ovat aivan erilaisia, ovat ne värimaailmaan mielestäni passelit oleilemaan rinnakkain.

Keittiön seinälle vaihdoin tämän hillitymmän Kekkosen ja sen viereen talon mukana tulleet kipsitaulut.

Already a year ago we changed the order of our furniture in the living room. The artwork stayed in their places on the wall. Now suddenly I had the urge to rearrange them as well. I had my job cut out for me because I'm not that enthusiastic to make new nail holes in the walls. I also dug out some other artwork which I've kept in the closet.

Many years ago I bought three teaching pictures for the price of 5 euros each. Two of them were botanical illustrations made by Ebba Masalin. Now it turns out that Masalin's pictures are worth way more than what I paid for, so I put one up in our living room.

On top of our child's toy shelf I put up two pieces of artwork made by my fellow students. Our teacher said that when you're studying buy/trade as much as artwork as possible. Well, I bought these two. Though the style and the artists are very different the color scheme is quite similar.

For the kitchen wall I changed this more low-key picture of our former president Kekkonen. Beside it I put up to plaster pictures which we bought along with our house.

lauantai 25. helmikuuta 2012

Kakkossynttärit



Tosiaan pätkämme täytti runsaat kaksi vuotta. Juhlistimme sitä kekkerein viime sunnuntaina. Puuha-Pete fanille oli tietenkin aiheeseen sopiva kakku. Taitaa Pete olla menneen talven lumia, kun kakkukuvan metsästäminen otti aikansa. Tein juhlapöytään tarjolle myös superhelppoja vaahtokarkkitikkuja. Tarjolla oli myös suolaista piirakkaa ja ruissipsejä. Laskiaispullia tein myös ja laitoin ne tarjolle uuteen muffinssitelineeseeni. Tarjolla oli myös keksejä ja näitä ihania Pirkka sitruuna- ja suklaaleivoksia.

Koristelimme kämpän ilmapalloilla ja serpentiinillä. Tarjoilupöytään laitoin Ikean raamiin Pikku Kakkosen.Väsäsin vielä muutaman lippusiiman koristeeksi. Leikkasin liput vain kartongista ja naksautin reiät nurkkiin, joista pujotin narun. Clas Ohlsonilta hain pienet juhlalamput koristeeksi. Ne toimivat pattereilla, mutta ovat yllättävän vähän kuluttavia ledlamppuja kun ovat.

Juhlat menivät hyvin ja synttärisankari väsähti sänkyynsä ja nukkui läpi yön.

So as I've told our son turned two. We celebrated it last sunday. Bob the Builder cake was of course suitable for our little fan. I think Bob is starting to be a bit last season because it was difficult to find a picture for the top of the cake. Also I made these marshmallow sticks. They're super easy to make. A salty pie and some rye chips were also on the menu. Because it was Shrove Sunday I made these buns we traditionally eat then. I put them up in my new cup cake holder. Also we had some biscuits and these lovely lemon pastries. 

We decorated the house with balloons and serpentine. On the serving table I put Little Two in a Ikea frame (Little Two is a finnish children's show). I made a garland out of cardboard bought these lovely little party lights from Clas Ohlson. Though they work on batteries they don't take up too much energy thanks to the led lamps.

The party was successful and the birthday boy went to sleep tired but happy.

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Hännystakki juhlakalulle


Monta kertaa olen päästänyt taaperomme pesujen jälkeen ilman vaippaa ravaamaan ympäri tupaa bodyn napit auki lepattaen. Joka kerta olen kiinnittänyt huomioita, että auki jätetty body on melkein kuin hännystakki. 

Nyt suurta juhlapäivää varten uhrasin yhden herrasen pienimmistä bodyista ja tuunasin siitä hännystakin. Takapuolelta leikkasin läpän halki ja huolittelin reunat. Etupuolelta leikkasin navan ylittävän kaarevan loven ja kanttasin sen myös. Jotain jäi uupumaan (tai jos totta puhutaan en huomattua likaläikkää keskellä rinnusta) tein etupuolelle vielä koristuksen hattukaupan loppuunmyynnistä ostamastani ripsinauhasta. Neppareita en saanut millään irti. Alle puin valkoisen lyhythiasen kauluksellisen bodyn ja jalkaan laitoin mustat sametti housut leveällä vyötäröllä.

Many times after washing up I've left our toddler's onesie unbuttoned. I've watched him run around and noticed that it looks little bit like a tailcoat. 

Now for the big birthday party I sacrificed one of his onsies and made it into a toddler tailcoat. From the backside I cut the "tail" in half and I stitched it. The front side I cut a round line across the belly and stitched it as well. Something was missing (read: I noticed a stain in front) so I made this little decoration out of some ribbon that I had bought from a clearance sale at a hatstore. Under the "jacket" I put a white onesie with collars and black velvet trousers with a high waste.

torstai 16. helmikuuta 2012

Kaksi vuotta


Jätkän pätkämme täyttää tänään huikeat kaksi vuotta! Meinasimme juhlistaa päivää menemällä koko lössi uimahalliin, mutta poikasen kuumeilu muutti suunnitelmat. Olemme olleet kahden kotona ja isänsä tultua töistä avasimme lahjat. Lahjoista kivoimmiksi osoittautuivat Puuha-Pete leikkikalut. Niitä en uusina löytänyt mistään, mutta huuto.netistä huusin ison laatikollisen naurettavaan hintaan.

Pöydällä näkyvän pupun olen jo aikoja sitten tilannut täältä. Se on odottanut uutta huonetta laatikossaan, mutta nyt otin sen sieltä esiin. Pöytää ja tuoleja metsästin monta kuukautta myös huuto.netistä. Tuolit löytyivät Oulun korkeudelta ja pöytä Helsingistä. Pöytä on aikuisten kokoa, mutta otimme jalat toisesta pöydästä ja sahasimme ne lyhyemmiksi. Eihän sitä aitoa Artekia voi sahaamaan ruveta.

Our son is turning two today! We had planned to celebrate his birthday by going swimming but the little birthday boy had a bit of fever so we decided not to. We stayed home for the day and when his father got home we opened the presents. The best of the gifts turned out to be Bob the Builder toys. I could not find them new anywhere but I was able to buy a big box cheaply on internet auction.

The bunny on the table I've bought a long time ago for my son's new room. Now I decided to take it out of the box. I bought it here. The table and chairs I've hunted for several months. Finally the chairs I found in Oulu area and the table in Helsinki. The table is originally adults size but we changed the legs from our old table and sawed them shorter. No way I'm gonna saw original Artek, or what you think?

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Teipatut synttärikutsut


Japanilaisten "maalarinteipit" eli ihanasti kuvioidut washiteipit ovat löytäneet tiensä myös Suomeen. Ensin yritin etsiä niitä tai muita kuvioituja teippejä Tiimarista. Eihän siellä oltu moisista kuultukaan. Internetistä löysin ihanan teippikaupan (www.teippitarha.fi). Jostakin kumman syystä sain tällä kertaa hillittyä itseni ja tilasin vain kahta erilaista. Teipit ovat kerrassaan ihania. Ja jos vahingossa lätkäisee väärään kohtaan, on ne helppo irrottaa kartongistakin ja sijoittaa uudelleen. 

Tänä vuonna päätin tehdä pojusen synttärikutsut oikein paperille ja laittaa etananpostin vietäväksi. En tiedä miksi. Ehkä olin sokaistunut teippien ihanuudesta.

The japanise masking tapes have found their way under my roof. Everybody was talking about them so I just had to have me some. I tried to buy some from our local handicraft store but they hadn't even heard about such thing. Luckily we have our friend called the internet. There I found little shop (www.teippitarha.fi) which sells lovely lovely tapes. Somehow I was able to control myself and only ordered two. The tapes are perfect. If you accidentally sent it on the wrong place it lifts up easily and you can reapply it even on cardboard or paper.

This year  instead of text messages I decided to make the invitations to our son's birthday party. I don't know what cam ever me. Maybe I was dazzled by the wonderful tapes.

torstai 9. helmikuuta 2012

Silkkipaperipallo


Jostakin sivuilta nappasin idean ihanista silkkipaperipalloista, joita voisi ripustaa koristamaan kämppään. Hyvä ohjeen löysin youtubesta ja eikun kokeilemaan. Koska nuuka olen, ajattelin ensin kokeilla pienemmällä palluraisella. Siitä tuli liiankin pieni ja se oli vaikea avata. Muutoinkin tylsistyin jo tämän yhden pienen pallon teossa, kun olisi pitänyt jaksaa tehdä ainakin kymmenen. Mistäköhän muuten saisi tuota silkkipaperi vähän isommissa pakkauksissa, kun nuo Tiimarin paketit ovat niin pieniä? Sveitsistä toin edullista silkkipaperia rullassa.  Käyttivät sitä siellä lahjojen pakkaamiseen ja värejäkin oli useita.

From someone's blog I grabbed the idea for self-made tissuepaper balls. I found a perfect tutorial on youtube so I had to make me one. It doesn't look pretty because I'm cheap so I first wanted to make a smaller ball so I would't use so much paper. The paper was hard to open obviously because of the size of the ball. Also I got very bored so I think this will be my one and only. In Finland also the packages for tissuapper are very small. For one big ball I would have had to by at least two packs. Ou where could I buy tissuepaper in bulks?

lauantai 4. helmikuuta 2012

Pullat ja pakko-saada-teline



Rupesi tekemään laskiaispullia mieli, vaikka Runebergin tortutkin ovat vielä tulollaan. Koska olen laiska, ostin paistovalmiita pullia, paistoin ne, halkaisin ja täytin välit vadelmahillolla ja kermavaahdolla. Eivät ne nyt niin hyviä ole kuin alusta loppuun asti itse tehdyt, mutta kelpasivat kyllä.

Mieleni on jo hetken tehnyt muffinssitelinettä. Tämä on taas yksi niitä asioita, joka on vain pakko saada. Ovat kovasti olleet tyyriin puoleisia, mitä olen katsellut, kunnes taas suosikkikauppani (Clas Ohlson) hyllyltä sellaisen bongasin. Hintakin oli siedettävät vajaat 15 euroa. Laatuahan ei tuolla hinnalla kyllä saa, mutta rekkule kyllä virkansa hoitaa. Ei ollut muffinsseja, joten testasin telinettä lahjaksi saamillani luomusipuleilla.

There's still along way to Shrove Tuesday but I just had to bake me some pastries we eat then. They're just regular wheat buns filled with jam and whipped cream. Some use marzipan but I'm not fond of that option. 

For a long time I've wanted to buy a cupcake holder for myself. This is yet again on of those things that I just absolutely must have. The ones I've looked have been quite on the expensive side but this I found in one of my favorite store (Clas Ohlson) for a reasonable 15 euros. Quality you cannot buy for that price but it'll still do its job. I didn't have any muffins to test it with so I put some organic onions which I got as a present on it.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...