torstai 13. syyskuuta 2012

Entrattu pesukomuuri


Sain hiljattain periä myös tällaisen vanhan pesukomuurin eli pikkuisen kaapin, jonka äärellä aikanaan peseydyttiin. Sen päällä oli jo monta kerrosta maalia ja niistä viimeisimpänä ruskeaa. En ehtinyt ottaa kuvaa komuurista aivan alkuperäiskuosissaan, mutta innokkaan hiojan jäljiltä sain oikealla ylhäällä näkyvän kuvan. Hionnan jälkeen kittailin hieman suurempia koloja ja maalasin kaapin Helmi kalustemaalilla. Nyt se oleilee eteisessämme kiduksissaan pipoja ja kintaita. 

Raitaisen maton vedin äkkiä lattian suojaksi, kun remonttityömaalle vietiin levyjä eteisemme poikki. Nyt se jäi tuulikaappiin kaksinkerroin. Pitäisi pestä se ja korjata hapsuuntuneet päät, niin siitä tulisi vallan mainio.

Taskulamppua pitelevän kissan kuvainen peltikyltti tuli talon mukana. Se on jo kiertänyt huoneesta toiseen ja nyt majailee komuurin päällä. Löin sille jo naulankin seinään, mutten raaskinutkaan peltiin tehdä reikään sen ripustamista varten.

I recently got this lovely old drawer. It had many layers of paint on it. The last layer was beige. I didn't get a chance to take a before picture of it but on the upper right hand corner it's after sanding. I painted it green-blueish. Now it's in our entry hall and has mittens and gloves inside.

The striped carpet I pulled from the storage as a cover for the floor when men took some renovation supplies through the hallway. I put it on the hall floor and forgot about it. It needs a good wash and it'll be as good as new.

The metal sign with the cat holding a flashlight I found in our house. It has moved from room to room trying to find it's place. Now it's on top of the drawer. I even hammered a nail on the wall for it but then I didn't have the heart to punch a hole into the metal so I could hang it.

2 kommenttia:

  1. Jenni, mä oon kuullut tuota huonekalua nimitettävän komuutiksi. Siis teellä? Pirkko

    VastaaPoista
  2. Komuuttiki on sille synonyymi. Meillä ollaan puhuttu aina komuurista. Toki en tiedä onko se joku meirän suvun juttu. Puoliskani ei ollu kuullu komuutista eikä liioin komuurista.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...