Vihdoinkin seinällä

Tiedättekö sen tunteen, kun on täydellinen paikka seinällä? Niin täydellinen, ettei siihen tohdi laittaa mitään. Siinä se odottaa tyhjänä jotain suurta ja kaunista, koska reikiä ei sovi siihen minkään tyhjänpäiväisyyden takia tehdä. Meillä se seinä on könöttänyt uuden puolemme aulassa jo kolmatta vuotta, mutta eipä könötä enää.

Viisi vuotta sitten vein valokuviani yhteisnäyttelyyn ja törmäsin siellä Jyrki Portiniin ja hänen  kauniisiin valokuviinsa. Niistä etenkin yksi jäi terävänä mieleeni; pieni hengetön lintu makaamassa ison lehden päällä. Luulin päässeeni kuvaan kohdistuvasta pakkomielteestäni, kunnes muutama vuosi törmäsin siihen uudelleen Sanomatalossa olleessa näyttelyssä. Tajusin, että kuva ei lopeta kummitteluaan, jos en saa sitä seinälleni. Ja siinä se vihdoin on. Kun avasin pakettia, pelkäsin, että en tunne kuvaa kohtaan enää samoin, mutta turhaan. Katselen kuvaa aamuin ja illoin. Teoksen nimi on "A Little Echo Remains". Se aikalailla sanoo kaiken.

Ai niin, hyvää juhannusta!

Do you know the feeling when you have a perfect place for something perfect on your wall. So perfect that you don't dare to put anything but something great and meaningful there. In our house that wall is in the lobby of our new side. It's been empty almost for three years but not anymore.

Five years ago I took my pictures for a exhibition and ran into Photographer Jyrki Portin and his wonderful work. Especially one picture got stuck in my mind; a little lifeless bird laying on a big leaf. I thought that my obsession with the photograph would pass until I saw it in another exhibition a few years later. The I realised that the image would not stop haunting me unless I it's on my own wall. And there it is. As I opened the parcel it was just like I had imagined it. I look at it in the mornings and before I go to bed. It's called "A Little Echo Remains" which pretty much says it all.

Happy Midsummer!