Seinäkellosta avainkaapiksi

 

Vasemmalla ennen ja oikealla jälkeen. On the left before and on the right after.

Perin isotädiltäni tällaisen kauniin puisen kellon. Se oli ollut kylmän armoilla jo useita vuosia ja kellokoneisto jumiutunut niin, ettei siitä enää ollut ajan näyttäjäksi. Kello oli  kuitenkin niin kaunis, etten raaskinut sitä heittää pois. Irrotin koneiston ja maalasin sisustan peilipöydästä ylijääneellä mintunvihreällä. Ruuvasin pari puurimaa sen sisuksiin, joihin kiersin koukut avaimia varten.

Ilman lapsuksia ei tämäkään projekti mennyt, kun huomasin puolivälissä rimojen kiinnitystä, että kello on minulla ylösalaisin. Siksi sen sisälle tulikin vain kaksi ortta kolmen sijaan, joista toinen on hieman vintturassakin. Isäntä vain tuumasi, että onpahan tekijänsä näköinen. Ja niinpähän tuo onkin.

I inherited this old clock but couldn't get it working so I ended up making it into a key cabinet. I took out the machinery and painted the inside mint green with the leftover paint from the dresser. I didn't finish this project without any troubles; in the middle of attaching the bars for the hooks I realised that the hole clock was upside down. Thats why I ended up with two "hook bars" instead of three. My hubby said that it looks like its maker. And so it does. 

70 senttiä sienikuminauhaa

Opiskeluaikonani, siis kauan sitten, silmäni pysähtyivät kauniin muotoiseen peltiseen roskikseen anopin varastossa. Ihailin sitä ääneen ja sain sen omakseni. Se muutti opiskelijayksiööni ja olin siitä innoissani. Pari vuotta myöhemmin bongasin sen sisustuslehdestä ja tajusin sen olevan haluttu Vipp-roskis.

Anoppi oli irrottanu siitä jo aikoinaan mustat muovitapit, joiden tarkoitusta en minäkään oikein ole hoksannut. Spraymaalasin Ikean halvimmat muoviset kaapinovien nupit mustiksi ja ruuvasin valmiina oleviin reikiin. Useamman vuoden ajan on ostoslistallani ollut pehmyt kuminen nauha, joka tulee kannen alle, mutta en vain ole aikaiseksi saanut käydä sitä tilaamassa.

Vihdoin ja viimein sain myös sienikuminauhan (siksi sitä kuulemma kutsutaan) uusittua. Ensimmäisellä kerralla yritys meni hiukan pieleen, kun tilaamani nauha olikin harmaata. Myyjä ei huomannut kysyä onko värillä väliä enkä minäkään hoksannut sitä hänelle kertoa. Toisella kertaa nauha oli juuri oikean sorttista. Hintaa sille tuli kauhistuttavat 1,50 euroa. Roskis on palvelut meillä myös vaipparoskiksena ja nyt sen sisuksiin päätyvät pahvit.

Many years ago I spotted a nicely shaped bin in my mother-in-laws storage. I admired it out loud and got to take it home. First it moved into my student flat where I and others adored it (not through day and night though). A few years later I spotted it from an interior design magazine and suddenly I realised that it was everyone wanted; the Vipp trash can!

My mother-in-law had taken out the black plastic handles which I haven't either figured out what they are for. I bought the cheapest white cabin door knobs for Ikea and spray painted them black and screwed the on to the bin. For many years I've also meant to by the foamy round band that goes under the lid but just haven't gotten around to it.

Finally I ordered the band for the bin. The first time didn't go as planned because it turned out to be gray. The seller didn't ask about the colour and I didn't even think about telling him. I thought they're all black for sure. For the second time around the band was just as I ordered. It ended up costing terrifying 1,50 euros. In our house the bin has served also as a diaper bin but now it's in the kitchen for the cardboard. 

Pöytä, joka muutti meille

 

Liki kaksi vuotta sitten ostin huutokaupasta Artekin tuolit ja pöydän. Lupasin palata asiaan pöydän suhteen pikapuoliin. Noooh, postaus on hieman viivästynyt, mutta tässä se nyt viimeinen tulee. 

Pojusella oli jo mustakantinen puolipyöreä pikkupöytä, johon olimme vaihtaneet lyhyemmät jalat. Huutokaupasta mukaani lähti kuitenkin Artekin lastenpöytä valkoisella kannella. Kansi on hieman ajansaatossa kärsinyt, mutta se ei menoa haittaa. 

Kellon löysin aikoja sitten kirppikseltä, mutta se pitää niin kovaa käyntiääntä, että häiritsee kuulemma kovasti. Niinpä se ei käy. Brion hellalle saatiin tiskiallaskaveri synttärilahjaksi. Pieni pesukone on lahja mummulta ja on ahkerassa käytössä. Buzz Lightyear sen päällä on Amerikan tuliainen ja hylly sen yläpuolella on taas Sveitsin kirpputorilöytöjä.

Musta pikkupöytä sai taas uuden elämän työhuoneessa, mutta kirjoitan siitä sitten toisen kerran. Toivottavasti kuitenkin aikaisemmin kuin kahden vuoden päästä. 

Almost two years ago when I bought new chairs for the dining room from an auction I promised to get back to you on a table I also bought. Well better late than never.

Our son already had a little Artek's table with a black cover but I ended up buying a another one with a white top for his room. The cover has seen better days but I don't mind and neither does our son.

The clock is a find from the flea market. It keeps such a loud sound that it bothers our son. As a birthday present  the little stove got a sink cabinet beside it. The little washing machine is a gift from grandmother and is in heavy use. Buzz Lightyear on top of it is a gift from America and the shelf on the wall is a flea market find from Switzerland.

The little black table got a new life in the study but I'll write to you about it later. Hopefully sooner than two years from now...

Mintunvihreä muodonmuutos

Peilipöytä ennen toimenpiteitä. The dresser before the makeover.

Vihdoin ja viimein saimme kannettua maalaamani kampauspöydän makuuhuoneen nurkkaan. Tämän kaunottaren perin jo aikoja sitten, mutta projekti on tuttuun tapaani venynyt hieman. Reipas vuosi sitten hioin sen jo maalauskuntoon ja ostin maalitkin, mutta se vain jäi.

Myös tuttuun tapaani tästäkin puuttuvat vielä vetimet. Vanhat vetimet ovat eri paria ja ne on jossakin vaiheessa vaihdettu, joten eivät ole alkuperäiset. En kuitenkaan ole vielä päättänyt, että tahdonko tähän perinteikkäät vetimet vai lähtisinkö vallan modernimmalle suunnalle. 

Pöydästä löytyy myös tekijän jurvalaisen huonekaluliike Lauri Viitalan leima. Samaten peilin taakse oli suojaksi pyöräytetty silloin uutta nyt jo vanhaa sanomalehteä. Pojunen toi värikkäät dinosaurukset istumaan peilin reunalle, johon ne passaavat mainiosti.

This project has also been bubbling under for quite a while now. I got it finally finished but as it turns out to be a habit of mine it's also still missing the handles. The ones I took off were portably changed during the previous paint job and are a mix match so I want to change for something nicer. I have not yet decided will I go for a more original look or will I change them for modern not so unusual look.

The maker stamp can be still found on the back of the dresser. It's from a carpenter from the city of Jurva. Also the new now old newspaper was put on the back of the mirror. The boy brought little dinosaur figures on the edge of the mirror. They fit there perfectly.

Yks-kaks ja niks-naks -tuunaus

 

Löysin yksinäisen irtopohjavuoan pohjan keittiön laatikosta. Meinasin heittää sen metallinkeräykseen, mutta hetken sitä katseltuani päätinkin tehdä siitä taulun. Ajattelin maalata sen liitutaulumaalilla, mutta näytti tuo liitutaulutussi tarttuvan siihen priimasti ilman maalikerrostakin. Porasin siihen kaksi reikää, joiden läpi pujottelin nauhan, jonka solmin. Tämän tuunaus onnistui yks-kaks eikä tässä voi epäonnistua. 

I found a lonely bottom for a cake pan from the kitchen drawer. I first thought I would throw it away but had second thoughts. The chalkboard marker fastened on it perfectly and it didn't even need chalkboard paint. I drilled two holes on the top and put a ribbon through them. This is so easy that it just cannot go wrong.

Raparperipiirakkaa meilläkin

 

Joka paikasta tursuaa kuvia ja ohjeita aina vain ihanimpiin raparperiherkkuihin. Instgramissa näin marengilla kuorrutetun piirakan, jonka kiduksissa oli raparperia. Sitä oli tietysti pakko kokeilla. Piirakka katosi nopeasti parempiin suihin.

Ohje piirakkaan löytyi täältä. Laiskuuttani juhlistaakseni käytin pohjaan valmista murotaikinaa. Täytettä sovelsin, kun tuo Maizenan kanssa takkuaminen kuulosti juuri siltä eli takkuamiselta. Laitoin ohjeen mukaan raparperit, sokerit ja veden kattilaan. Niitten seuraksi rikoin neljä munaa keltuaisineen päivineen. Keitin koko ajan vispaten. Jonkin verran se ottaa, mutta kyllä seos sakenee. 

Lämpöisiä kesäpäiviä! Ne alkoivat kuulemma tänään ja jatkuvat huomenna.

Baked some rhubarb pie.

Vihdoinkin seinällä

Tiedättekö sen tunteen, kun on täydellinen paikka seinällä? Niin täydellinen, ettei siihen tohdi laittaa mitään. Siinä se odottaa tyhjänä jotain suurta ja kaunista, koska reikiä ei sovi siihen minkään tyhjänpäiväisyyden takia tehdä. Meillä se seinä on könöttänyt uuden puolemme aulassa jo kolmatta vuotta, mutta eipä könötä enää.

Viisi vuotta sitten vein valokuviani yhteisnäyttelyyn ja törmäsin siellä Jyrki Portiniin ja hänen  kauniisiin valokuviinsa. Niistä etenkin yksi jäi terävänä mieleeni; pieni hengetön lintu makaamassa ison lehden päällä. Luulin päässeeni kuvaan kohdistuvasta pakkomielteestäni, kunnes muutama vuosi törmäsin siihen uudelleen Sanomatalossa olleessa näyttelyssä. Tajusin, että kuva ei lopeta kummitteluaan, jos en saa sitä seinälleni. Ja siinä se vihdoin on. Kun avasin pakettia, pelkäsin, että en tunne kuvaa kohtaan enää samoin, mutta turhaan. Katselen kuvaa aamuin ja illoin. Teoksen nimi on "A Little Echo Remains". Se aikalailla sanoo kaiken.

Ai niin, hyvää juhannusta!

Do you know the feeling when you have a perfect place for something perfect on your wall. So perfect that you don't dare to put anything but something great and meaningful there. In our house that wall is in the lobby of our new side. It's been empty almost for three years but not anymore.

Five years ago I took my pictures for a exhibition and ran into Photographer Jyrki Portin and his wonderful work. Especially one picture got stuck in my mind; a little lifeless bird laying on a big leaf. I thought that my obsession with the photograph would pass until I saw it in another exhibition a few years later. The I realised that the image would not stop haunting me unless I it's on my own wall. And there it is. As I opened the parcel it was just like I had imagined it. I look at it in the mornings and before I go to bed. It's called "A Little Echo Remains" which pretty much says it all.

Happy Midsummer!